Eilen aamulla sitten pomppasin aikaisin sängystä ja suuntasin tallille. Pööpen kanssa tehtiin maneesissa - joka oli kerrankin viileä, vähän kouluhommia. Lähinnä ratsastelin eteenalas ja muutenkin jumppailin. Laukassa otettiin vähän enemmän jo hetkittäin "pakettiin" mikä oli pitkästä aikaa yllättävän helppoa hevoselle. Kuitenkin alkoi tulla hetken päästä melko lämpöinen olo, joten jätettiin treenaus aika lyhyeen. Loppuraveissa taas tuppasi vähän rullaamaan kaulaansa, mutta nokkaa oli onneksi helppo nostaa ihan pienellä käden liikkeellä, kevyen pohkeen kera. Kaiken kaikkiaan kiva ratsastuskerta, heppa toimi pienillä avuilla ja oma istuntakaan ei peilistä vilkaistuna näyttänyt ihan karmealta.
Tänään kummatkin hevoset viettivät vapaa päivää, kun aurinko paahtoi ja minä olin niin laiska, etten aamuyöstä jaksanut lähteä ratsastamaan. Huomenna tulee kengittäjä, whippiii! Treffin kaviot aika kamalassa kunnossa kun on nyt kengitysväli jäänyt pitkäksi ja on ilman popoja lampsinut menemään jo jonkin aikaa.
hahaa sullaki blogi! :) En tiiä tunnistatko mut Julia täs mo :D
VastaaPoista