12. heinäkuuta 2010

Huh tätä hellettä!

Eilen jouduinkin jo aiemmin lähtemään tallille ja silloinhan oli vielä julmetun kuuma. Laitumelta käveli vastaan kaksi hikistä hevosta paarmojen kiusaamana. Kurjia nuo ötökät. Vaikka aikomukseni olikin mennä ratsastamaan ja jalkaan kiskotut ratsastushousut lämmittivät kivasti jalkoja, päätin kuitenkin tehdä vain kevyen ohjasajo treenin Pööpen kanssa. Nyt on kun ollaan sen jutun makuun päästy!

Tämä kerta tosin ei ollut ihan niin riemuvoittoinen kuin edeltäjänsä, sillä oli tuplasti kuumempi kuin viimeeksi jotenka maneesi muistutti lähinnä tropiikkia. Pööpe kuitenkin liikkui ihan kivasti, vaikkakin hitaammin kuin etana. No eipähän hevosta viitsinyt kauheasti sen enempää kiusata, vaan se pääse vilvoittelemaan suihkuun ja sitten iltaheinille.

Tänään sitten olin pitämässä Pööpen vuokraajalle estetunti aamulla. Suhteellisen varhaisesta kellonajasta huolimatta oli taas älytön helle. Ja sen huomasi hevosestakin - se oli tahmea ja pitkä kuin nälkävuosi. Kuskillakin oli selvästi hiukan lämmin, sillä keskittymiskyky ei ollut aivan niin hyvä kuin edeltävällä kerralla. Hyvin Sohvi kuitenkin selvisi ja hevonen oli hieno kuumuudesta huolimatta. Tunnin jälkeen Sohvi hoiteli hepan loppuun - suihkun kera, ja päästi sitten laitumelle. Muutaman tunnin ulkoilun jälkeen sitten tulivat meidän pojat sisälle ja viilentävän suihkun kautta pääsivät karsinaan syömään heiniään.

Treffi viettää edelleen lomaa. Torstaina tulee kengittäjä johon sitten Treffin loma loppuukin kun saadaan uudet popot alle - josko ne nyt pysyisivät hiukan pidempään, toivottavasti. Pööpellä myös silloin kengitys. Treffillä myös tehosterokotus edessä tällä viikolla, mutta tarkkaa päivää ei eläinlääkäri vielä osannut sanoa.

Huomenna sitten kello soimaan aamuyöllä, josko ratsastaisi ennen töitä, ettei ihan saa lämpöhalvausta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti